Mutsi Stadissa

Mutsi Stadissa

lauantai 6. syyskuuta 2014

Vauvansoseiden pakastus jääpalamuotteihin

Meidän tytsy on tullut siihen ikään, että soseiden maistelu on ajankohtaista. Mikäs tämän parempi aika, kun monet kotimaiset vihannekset, hedelmät, marjat ja juurekset ovat juuri kypsyneet! Kaupunkilaisina olemme etuoikeutettuja, sillä sukulaisten ja ystävien kasvimailta kärrätään meille jatkuvalla syötöllä omenaa, kesäkurpitsaa, perunaa, porkkanaa ja niin edelleen. Vaikka ei kaupunkiasunnosta kasvimaata löydykään, voi stadilainen onneksi kipaista lähimmälle torille ja täydentää sieltä vauvan soseraaka-ainevarastoa mukavasti. Aika edulliseksi tulevat "torisoseetkin", jos ajattelee ateriakohtaista hintaa. Ja kaikkihan haluavat lapsilleen parhaita mahdollisia raaka-aineita, eikös niin!

Soseiden valmistamisessa noudatan jo esikoisen vauva-aikana oppimaani loistavaa kikkaa - ruoan pakastamista jääpalamuotteihin. 
Keitän raaka-aineita reilun määrän yleensä jokaista erikseen, soseutan sauvasekoittimella ja notkistan keitinliemellä. Sitten lusikoin soseet jääpalamuotteihin ja pakastan. Kun safkat on jäässä, siirrän valmiit annospalat pakastepusseihin (jääpalamuottien kannattaa olla silikonisia, niin ei mene hermot).  Pusseista on sitten aika kätevää ottaa sulamaan vaan tarvittava pieni määrä sosetta ja sekoitella erilaisia makuyhdistelmiä. Samaan tyyliin voi pakastaa myös lihat, kanat ja kalat, mikäli omistaa yleiskoneen tai muun teholeikkurin. Pehmeämmät lihat kenties saa soseeksi myös sauvasekoittimella, mutta ainakin naudan-, possun- ja kananliha vaatii järeämmät aseet. Ensin keitetään kypsäksi, sitten soseutetaan koneessa oman keitinliemen kanssa ja pakastetaan.

Tässä viimeisimpiä kokkauksiani, eli pakastepusseissa porkkanaa ja kukkakaalia, sulamassa peruna-porkkanasekoitus sekä kukkakaalia ja vielä syöntivalmiina porkkanaa ja kesäkurpitsaa. 
Bon appetit vaan!









Hedelmistä etenkin mango on tytsyn suosikki, mikä vähän aluksi masensi meikäläistä, sillä mangon kuoriminen ja pilkkominen on älyttömän ärsyttävää. Lähikaupassa silmiini osui onneksi laiskan emännän pelastus, eli valmiiksi pilkotut ja pakastetut mangokuutiot. Ei tarvitse kuin sulattaa ja surauttaa soseeksi. Toimii myös isobroidin puurossa ja jukurtissa.






Pieniä ylilyöntejäkin on valitettavasti tässä soseinnostuksessa sattunut. Sain mökkipuutarhasta suuren läjän omenoita, jotka keitin ja soseutin. Syötin välittömästi reilun satsin innostuneelle vauvakulinaristille ja loppuilta sekä yö menikin sitten liian hapokkaan iltapalan seurauksena oksennuksia siivotessa...
No, kukaan ei ole täydellinen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti