Yhteinen lastenhuone tytölle ja pojalle

Nyt kun meidän kundilla on oma pikkusysteri, täytyi majoituskuvioita vähän funtsata uudelleen. Kämpässämme on kaksi makuuhuonetta, joista huomattavasti pienemmässä kundi on tähän asti asustellut. Me aikuiset emme ole ainakaan toistaiseksi valmiita luopumaan omasta avarammasta makkaristamme, joten vaati pientä laskeskelua saada kahden skidin tavarat ja vaatteet säilöttyä nätisti noin kymmenen neliömetrin suuruiseen pikkumakkariin.  

Entisinä "rakkauden katiskan", eli stadilaisen pikkukaksion asukkaina tiesimme jo vastauksen ongelmiimme; seinäkaapit.

Halusimme säilyttää huoneessa mahdollisimman paljon lattiatilaa, jotta jokin leikki voisi joskus ainakin edes teoriassa pysyä ihan oikeasti lastenhuoneessa. 

Hankimme siis huoneen oven yläpuolelle ihan yksinkertaisia keittiökaapistosarjan yläkaappeja ilman vetimiä. 

Keltaiselle seinälle valitsimme loppujen lopuksi Ikean Stuva-sarjan seinäkaappeja. Kaapeissa säilyvät niin vaatteet, kirjat kuin vaipatkin.

Huoneen pinnat oli jo aikaisemmin remontoitu (onneksi tuolloin puolivahingossa valittiin melko sukupuolineutraali väritys), joten seinille ja lattialle ei tehty mitään.
Kokolattiamatto on muuten loistava budjettivinkki lastenhuoneeseen! Huoneen tammiparketti oli huonokuntoinen, mutta mittavassa remontissa päätimme säästää tässä kohden rahaa ja jättää lattian laittamatta. Lattianvaihdon sijaan ostimme allergiaystävällistä polypropyleenista kokolattiamattoa huoneeseen. Naapurit kiittävät kolisteluleikkien vaimentajaa, taaperot saavat vähemmän mustelmia ja kaiken lisäksi matto on yllättävän helppo puhdistaa imurilla tai kostealla pyyhkien. Jopa katastrofaalisen vatsatautiyön todisteet hävitettiin hajua myöten minuuteissa.

Huoneen yhteen nurkkaan laitettiin hoitopöytä vauvaa varten. Vauva nukkuu toistaiseksi vaavi-sängyssä meidän vanhempien makuuhuoneessa, mutta myöhemmin hoitopöydän tilalle lastenhuoneeseen tulee pinnasänky ja vielä myöhemmin varmaankin Muuramen Jolla-sänky, kuten esikoisellakin on.

Skeittilautahyllyt mies askarteli ylimääräisistä dekeistä, jotka hän oli saanut Laminasta vaateostosten kylkiäisinä. Mustat kannakkeet vain alle ja hyvät tuli!

Vanha pieni mummolta saatu jakkara on päällystettiin Finlaysonin elefantti-kankaalla. 

Vanhasta miehen poikamiesboksin ajoilta olevasta lipastosta emme edelleenkään raaskineet luopua. Lipasto on vanha ja kulunut, alunperin rumahko valkoinen ja puunvärinen, mutta älyttömän hyvän kokoinen ja tilava, joten jo esikoisen vauva-aikoina jatkoin sen elämää maalaamalla sen valkoisella miranolilla ja liitutaulumaalilla. Idea osoittautui erittäin käteväksi, sillä sen jälkeen mieskin on löytänyt oikeat vaatteet lipastosta... Yhtenä päivänä kundi oli putsannut rätillä kaikki tekstit pois lipaston kyljestä, eivätkä kledjut meinanneet edes meikäläiseltä löytyä. Niin ehdollistettuja ollaan jo merkintöihin.

Keltaista seinää vastapäätä oleva taso on taattua joka kodin Ikea-klassikkoa, nyt jo myynnistä poistettua expedit-hyllyä tilavien säilytyslaatikoiden kera. Olkoon kukin sarjasta mitä mieltä hyvänsä, mutta lelujen säilöjänä kukkaroystävällinen expedit on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. Vaikka sarjan tekeminen onkin jo lopetettu, niin ei hätää - lähes vastaavia tuotteita saa nyt Ikeasta nimellä Kallax. Meillä tämä taso oli aikaisemmin pystyssä kirjahyllynä, mutta nyt sen sisään on mahdutettu lähes kaikki lasten lelut ja niitä on paljon. Ihan liikaa.

Hauskannäköinen (mutta hengenvaarallisen kiikkerä) sienijakkara löysi meille tiensä huuto.netistä. Kun hankin jakkaran, olin juuri kuullut, että tuleva kuopus on merkkiä tyttö ja ajattelin, että jotain punaistakin täytyy huoneeseen saada.

Poika siirtyi parivuotiaana pinnasängystä "isojen poikien sänkyyn". Tuolloin meille kulkeutui sukulaisten luota Muuramen jatkettava Jolla-sänky, jonka ilolla raaputin puhtaaksi tarroista ja toivotin tervetulleeksi. Ikäväkseni Jollasta puuttui Lippo-lelulaatikko, jonka sitten metsästin Tori.fi-sivustolta kohtuulliseen hintaan. Olen ollut komboon siinä määrin tyytyväinen, että taidan hommata tytölle samanlaisen, kun aika on sopiva. Kompaktin koon puolesta pari Jollaa menee pieneen lastenhuoneeseen hyvin ja Lippoon mahtuu reilusti säilytettävää. Meillä kundin lelulaatikkoon on säilötty kaikki pala- yms. pelit sekä roolileikkikamppeet, kuten palomiehen ja lääkärin välineet.

Pojan sänky vaihtoi paikkaa ikkunanurkkaan, kun uudelle tulokkaalle raivattiin tilaa.  Samalla sängyn päätyyn kiinnitettiin pieni pätkä taululistaa, johon kundin lempparikirjat saatiin esille. Elefantti-kuosia on jakkaran lisäksi myös kundin petivaatteissa ja seuraava hankinta taitaakin olla samanlaiset lakanat pinnasänkyyn. Meillä on astuttu dinosaurusten aikaan oikein tosissaan, joten kolmevuotias oli haltioissaan H&M Homesta löytämästäni dinotyynystä. Ehkä se antaa vähän uskottavuutta toistaiseksi niin tärkeiden pehmolelujen seassa...

Viisaammat vinkkasivat meille, että lastenhuoneeseen kannattaa tehdä muutoksia hyvissä ajoin ennen uuden sisaruksen syntymää, ettei kaikki mene uuden vauvan piikkiin, jos lopputuloksessa on isolle sisarukselle sulateltavaa. Noudatimme vinkkiä ja vaihdoimme huoneen järjestystä kolmisen kuukautta ennen vauvan tuloa. Hoitopöytänä toimivaan hyllyyn lisäsimme vain päälle hoitotason vähän ennen vauvan syntymää. Metodi oli menestys, eikä kundi ole millään tavalla dissannut sittemmin huoneeseen ilmaantuneita pikkumekkoja tai sen kummemmin uutta asukastakaan. Pikemminkin tuntuu, että esikoisellekin valkeni huoneen järjestelyn myötä paremmin se, että perheeseen ihan oikeasti on tulossa lisää porukkaa. Ja nyt sitä on tullut! Tähän huoneeseen saavat nyt sitten kaikki meidän jengin alaikäiset mahtua sopuisasti ainakin muutaman vuoden. 

Tyttö tuli! - Suunniteltu sektio Naistenklinikalla

Meidän perheeseen on syntynyt uusi tyyppi, vähän alle kolmekiloinen stadin tytsy!

Synnytys tapahtui suunnitellusti sektiolla Naistenklinikalla remontin jaloissa. Kokemus oli kaikin puolin hyvä, jopa parempi kuin ensimmäisellä kerralla (esikoinen syntyi Naistenklinikalla samalla osastolla lähes tasan kolme vuotta aikaisemmin). Meillä myös taisi käydä järjetön tsägä ajoituksen suhteen, sillä naikkarilla oli tytön syntymäpäivänä tosi tosi väljää. Remontista emme kuulleet koko sairaalassa olon aikana kolaustakaan.

Meillä tytön syntymäpäivä päätettiin lääkärikäynnillä pari viikkoa ennen synnytystä. Raskausviikkoja syntymäpäivänä oli 39+1. Syntymäpäivää edeltävänä iltana soitimme naikkarille ja sieltä kerrottiin, että olisimme aikataulussa ensimmäisenä, joten paikalla tulisi olla jo klo 7:00 aamulla. Tällöin jo puhelimessa mainitsin, että olisimme kiinnostuneita perhehuoneesta, jos sellaisia olisi saatavilla. Ensimmäisestä sektiosta jäi mieleen se, kuinka iso helpotus perhehuone oli toipumiseni kannalta, kun mies saattoi jeesata kaikessa kellon ympäri. Toive kirjattiin ylös.

Aamulla hyvästelimme hämmentävissä tunnelmissa esikoisen, joka jäi onneksi hyvillä mielin isovanhempien huomaan. Kun pääsimme naikkarin synnytysosastolle, meidät ohjattiin käytävän odotushuoneeseen, jossa labrahoitaja kävi ottamassa muutamia verikokeita. Siitä kätilö vei meidät tyhjään tutkimushuoneeseen, jossa tapasimme leikkaavan lääkärin, keskustelimme tulevasta kätilön kanssa ja vaihdoimme leikkaussalivaatteet. Mies sai housut ja t-paidan, minä leikkauskaavun ja aamutakin tukisukkien seuraksi, jotka oli ollut määrä pukea jalkaan aamulla jo ennen sängystä nousemista. Omat aamutossut olisi kuulemma voinut tässä kohtaa vetää jalkaan, mutta me tyydyimme lasareetin tyylikkäisiin valkoisiin. Tässä vaiheessa kätilö jo lupaili, että hyvin todennäköisesti perhehuone vapautuisi meitä varten ja myös keskustelimme fiiliksistä tulevan leikkauksen suhteen. Jännitti ihan helkkaristi, vielä enemmän kuin ensimmäisellä kerralla. Tieto taisi lisätä tuskaa.

Leikkaussaliin lähdettiin kahdeksan maissa. Siellä alkuvalmistelut kestivät kolmisen varttia. Mies oli mukana koko ajan, mikä rauhoitti kyllä ihan älyttömästi. Sain tervetuloshotiksi vatsaa neutralisoivan litkun juotavakseni, nenän alle laitettiin happiviikset ja käteen pistettiin kanyyli. Puudutus laitettiin istuen, niin että pyöristin selkää niin paljon kuin ison mahani kanssa oli mahdollista. Ensin pistettiin ihopuudutus, joka kirpaisi vähäsen. Itse katetrin laitto ei oikeastaan sattunut ollenkaan, tuntui vain pientä rutinaa selässä ja kuten anestesialääkäri etukäteen varoitti, pieni vihlaisu takapuolessa ja reidessä, kun katetri oli paikallaan. Sain yhdistelmän epiduraali- ja spinaalipuudutetta, joka alkoi pian vaikuttaa. Minut autettiin selinmakuulle ja leikkauspöytää kallistettiin vähän vasemmalle ilmeisesti hyvän verenkierron varmistamiseksi. Vasta puudutteen jo vaikuttaessa laitettiin virtsakatetri. Vatsan seutu puhdistettiin, puudutteen vaikuttamista seurattiin tarkasti kylmällä ja märällä pyyhkeellä vatsaa pyyhkien ja liinat aseteltiin näköesteeksi minulle ja miehelle.

Kun leikkaus aloitettiin, tunsin kaikenlaista tönimistä, työntämistä ja heilumista, mutta en toki minkäänlaista kipua. Muutama minuutti leikkauksen alkamisen jälkeen lääkäri kertoi, että hän näkee jo tukkaa ja vauva syntyy aivan juuri. Silmänräpäyksessä alkoi ponteva itku, joten vaikka meitä oli varoiteltu siitä, että sektiolla syntyvää vauvaa joutuu toisinaan herättelemään pitempään, niin eipä tarvinnut asiaa murehtia. Vauva vietiin hoitopöydälle putsattavaksi, mies leikkasi napanuoran ja sen jälkeen sain uunituoreen tyttären ihokontaktiin rinnalleni vähäksi aikaa. Muutaman minuutin kuluttua mies ja vauva lähtivät kätilön kanssa osastolle pesemään ja punnitsemaan vauvaa ja meikäläinen jäi vielä leikkauspöydälle kasaan kursittavaksi.

Leikkauksen jälkeen minut kärrättiin heräämöön, missä sain myös privaattipalvelua, kun ei muita potilaita ollut edelleenkään ollenkaan. Ensimmäisestä sektiosta poiketen mies pääsi vauvan kanssa vierailemaan heräämöön ja sain vauvan jo alle tunnin kuluttua syntymästä imetettäväksi. Lupaavammin alkoi siis tällä kertaa ruokailut beben kanssa! Osastolle pääsin parin tunnin kuluttua synnytyksestä ja perhehuone olikin siihen mennessä jo vapautunut. Eipä olisi voinut juuri enempää nappiin mennä.

Alkuillasta sain noustua vuoteesta ja pääsin eroon virtsakatetrista. Iltapalaksi söin jo ihan tavallista ruokaa, kun olin ensin treenannut mehu- ja sosekeitolla. Sushi ja shampanja joutuivat kuitenkin odottamaan seuraavaan iltaan....

Sairaalassa vietimme kolme yötä. Esikoinen vieraili tietenkin osastolla joka päivä, mutta viihtyi hyvin isovanhempien ja sukulaisten kanssa muun ajan. Oli tosi mahtavaa, että sain toipua sektiosta miehen auttaessa ja saimme myös tutustua uuteen perheenjäseneen samaan tapaan kuin esikoiseenkin ja muistella mieleen vauvanhoitoa. Totta puhuen sairaalassa olo tuntui ihan minilomalta miehen kärrätessä herkkuja iltapalaksi. Mutta mitäpä sitä häpeilemään, ainakin olimme koko porukka hyvävointisia ja riittävän levänneitä kotiutuessamme - esikoinen mukaan lukien, sillä olihan häntäkin hemmoteltu isovanhempien ihailulla ja herkkuruuilla ihan pyörryksiin.