Puoliksi huvittuneena ja puoliksi kauhuissani olen seurannut kevään aikana netissä vellonutta kitkerän puoleista keskustelua koskien vuoden 2014 äitiyspakkausta.
Kela uutisoi loppukesästä 2013, että jatkossa uusi äitiyspakkaus julkaistaan ja laitetaan jakoon aina heti vuoden alusta. Tämän seurauksena odottavat äidit alkoivat pantata äitiyspakkaushakemuksiaan viimeiseen saakka varmistaakseen itselleen uuden pakkauksen. Panttaaminen puolestaan johti siihen, että vielä jakamattomat vuoden 2012-2013 pakkaukset eivät liikkuneet enää minnekään ja uuden pakkauksen jakelu viivästyi. Se oli monelle odottajalle liikaa ja keskustelupalstat tukkeutuivat katkerasta palautteesta.
Ensi kerralla Kelassa mietitään ehkä tiedottamista vähän tarkemmin ja toivottavasti mammat muistavat, miten hienosta ja spesiaalista etuudesta on kyse - olipa vuosimalli mikä hyvänsä!
Osaltani vältin tämän äitiyspakkausjännitysnäytelmän valitsemalla äitiysavustuksen tällä kertaa rahana. Niin ihanaa kuin esikoista odottaessa olikin vastaanottaa äitiyspakkaus, olivat esikoisen tarvikkeet, kuten makuupussi, peitto, hiusharja, kynsisakset, lämpömittari jne. kaikki tallella ja hyväkuntoisia. Tuntui tarpeettomalta tuhlaukselta vastaanottaa toiset kappaleet kaikkea.
Lisäksi, koska tiedämme, että tulokas on tyttö (laskettu aika on tosin aprillipäivänä, joten katsotaan nyt vielä, millaista huumoria kaveri järjestää), tuntui fiksulta kierrättää esikoiselta neutraalit vaatteet ja hankkia vain lisäksi muutamia uusia tyttövauvalle sopivia vaatekappaleita.
Yhden vauvan hoitokokemuksella tiedän nyt myös, että meikäläisen ei tule käytettyä umpinaisia puolipotkareita ja että pienimmissä bodyissa on hyvä olla lapasiksi käännettävät hihansuut ja helpottaa myös, jos ne ovat kietaistavia. Spesifioin siis ostokset omiin tarpeisiini ja vuodenaikaan sopiviksi.
Tässä siis oma pieni pakkaukseni. Tämän verran sain hankintoja tehtyä 140 eurolla ja kun tähän ynnää olemassa olevat tarvikkeet, ei muuta enää tarvitakaan! Hankinnat on tehty osin uutena, osin alennusmyynneistä ja osin kirppikseltä.
Mutsin paketista löytyy:
-fleece-ulkohaalari
-yöpuku
-trikoopuku
-8 kpl bodyja
-4 kpl housuja
-2 lasista tuttipulloa
-2 kuorivaippaa
-2 sisävaippaa
-1 lisäimu
-kestoliivinsuojat
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti