Jos on pienen pieni miehen alku, niin mikään ei ole niin siistiä, kivaa ja coolia kuin oma isi. Näin ainakin meillä. Meitsi kelpaa kyllä 3,5-vuotiaan huoltojoukoiksi ja lohduttajaksikin, mutta mitä tulee hauskanpitoon (painiminen, kitaran soittaminen, vitsien kertominen) ja kaikkiin vakaviin asioihin (löylyjen ottaminen, iltasadun lukeminen, vaatteiden valitseminen, tukan laittaminen, pöntöllä käyminen, kaiken uuden opetteleminen jne.), isi on ykkönen. En ole sitten vauva-ajan nähnyt, että kundi matkisi meikäläistä, mutta isiä seurataan silmä tarkkana ja toistetaan KAIKKI aamiaispöydässä istumisasennosta kirosanoihin. Hyvässä ja pahassa näen pienen poikani kasvavan isäkseen. Vielä ei toki olla ajassa, jolloin kundi osaisi kyseenalaistaa vanhempiensa tavat ja oikut. Hyvä niin. Nyt nautitaan tästä, eikä murehdita tulevaa.
Meillä juhlitaan tänään isänpäivää brunssin merkeissä. Kukapa muukaan tämän kaiken kokkaisi kuin isi itse! No, sentään kokkasin jälkkärit.
Me muut olemme kokkaamisen sijaan pitäneet huolen isien ja isoisien muistamisesta lauluin ja kortein. Meidän suvun isät on tuomittu jokavuotisiin kädenjälkikortteihin, mutta mielestäni ne toimivat aina - kädenjälkiä tekevien lasten iästä riippumatta. Olen ajatellut, että kun skidit joka vuosi länttäävät kädenjälkensä kortteihin, näkyy niissä hauskasti ajan kuluminen. Saapa nähdä, mihin ikään asti tätä perinnettä voidaan jatkaa...
Kundin päiväkodissa tekemässä kortissa oli myös ideaa ihan vinkiksi asti. Päiväkodin aikuiset olivat näet "saduttaneet" lapsia ja kirjoittaneet ylös lasten kertomukset isistä. Näitä tekstejä ei kuivin silmin lueta!
Te iskät olette maailman tärkeimpiä. Hyvää isänpäivää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti