Mutsi Stadissa

Mutsi Stadissa

maanantai 5. toukokuuta 2014

Sadepäivän tekemistä skideille Stadissa


Lähipäivinä stadilaisia on ilmoilla paiskattu ja vielä muutaman päivän näyttäisi säätila olevan mahdoton ennustettava yli viiden minuutin säteellä (nimim. Lintsillä räntäsateessa vieraillut).
Onneksi hauskaa ja monen hintaista tekemistä löytyy lähiympäristöstä yllin kyllin. 
Tässä meidän perheen suosikit:



RATIKKAMUSEO


Maksuttomassa ratikkamuseossa on esillä muutamia erilaisia vanhoja raitiovaunuja ja lisäksi hallissa on esillä kuvia, videoita ja tietoa raitioliikenteen historiasta Helsingissä. 

 

Taka-Töölössä sijaitseva museo on pieni ja kompakti, mutta tutkittavaa riittää silti aivan hyvin yhdeksi aamu- tai iltapäiväksi. Ja tosiaan - ei maksa mitään!
Kaikkeen esillä olevaan saa koskea ja meidän kundin suosikkipuuhaa onkin "ajaa" oikeaa ratikkaa. Samassa spårassa riittää puuhaa koko perheelle - yksi hoitaa rahastajan paikkaa, yksi toimii kuljettajana ja loput matkustajina.
Museossa on myös vanhanaikainen lipunleimauslaite (meille kolmekymppisille mutseille ja faijoille vielä hyvässä muistissa) ja lippuja, joita voi leimata. Olen pistänyt merkille, että se on lapsen kuin lapsen mielestä uskomaton hitti.

Museohallin toisessa reunassa sijaitsee ihan kelpo sushipaikka, jossa niin ikään voi ihastella vanhoja komeita vaunuja.
Me yhdistämme lähes poikkeuksetta vierailuun sushilounaan. Kundille (ja mutsille) kasa rullia naamaan ja ei kun kotiin päikkäreille!



METRO



Ratikasta on luonteva siirtyä metroon ja ihan oikeasti - me todella huvitellaan ajelemalla metrolla.
Kundi kun sattuu olemaan poika ja pojista metrot on sairaan upeita! Kertalipun hinnalla saa aika pitkät ajelut ja tietysti rattaiden kanssa vielä halvemmat, eli ilmaiset. En nyt silti lähtisi suosittelemaan rattaiden  mukaan ottamista ihan vain muutaman euron säästämiseksi periaatteellisesti ja myös ihan käytännön syistä. Vaikka Stadissa on erinomaisen hyvin huomioitu vaunujen ja pyörätuolien käyttäjät, niin kyllä liukuportaissa kulkeminen aika paljon iisimpää silti on!

Rattaista puheen ollen - tytsyn syntyessä hankimme Bugaboo Donkeyt. Mietin hankintaa todella pitkään, sillä kundi on jo 3 v, eikä useinkaan enää kulje rattaissa. Liikun kuitenkin paljon yksin lasten kanssa kaupungilla ja vilkasliikenteisillä alueilla, joten kun bongasin huuto.netistä nämä lähes käyttämättömät kärryt, päätin toimia. Hetkeäkään en ole katunut, kyllä nämä vaan ovat niin toimivat, helppokäyttöiset ja monipuoliset  rattaat. Bugaboo Donkeyt saa siis yhden lapsen rattaiksi, tähän kuvassa olevaan yhdistelmään eli vauvalle ja isolle sisarukselle, sekä kahdelle istuvalle lapselle. Lisäksi kärryihin saa adapterilla Bugaboon seisomalaudan. Meillä on ennestäänkin Bugaboon Bee+ -matkarattaat ja lisäksi vanhat Bugaboon Geckot - ainoat löytämämme vaunut, jotka sopivat silloisen pikku kaksion hissiin. Bugaboo-tarviketta on siis yllin kyllin. Ilahduttavaa on, että tarvikkeita voi vaihtaa rattaista toisiin ja takaisin. Venkslaan rattaita tupliksi ja takaisin yhden lapsen rattaiksi lähes päivittäin ja se on niin helppoa, että jopa meikäläisen pinna on kestänyt. Rattaat voi modata jopa lapsen ollessa kyydissä! Donkeyt ovat kyllä järkyttävän kalliit (vaikka ne onnistuisi löytämään käytettyinä, mikä on harvinaista), mutta toisaalta hintansa väärtit.



LUONNONTIETEELLINEN MUSEO




Meillä päin Luonnontieteellinen museo tunnetaan dinosaurusmuseona. Kundilla on todella vahva dinosaurus- ja haikausi menossa, joten voitte kuvitella, että näyttely uppoaa aika hyvin. Tällä hetkellä Luonnontieteellisen alakerrassa on luurankonäyttely, joka kolmevuotiaan mielestä on superjännittävä. Toisessa kerroksessa on pysyvä näyttely ja ylimmässä kerroksessa sitten näitä dinosauruksia ja bonuksena monen metrin mittainen hai. Sadepäivä on pelastettu! 




 








SEA LIFE Helsinki






































Puolisentoista vuotta sitten kävimme Barcelonan reissulla Barcelonan Aquariumissa, josta pidimme kovasti. Vasta kuluneen talven aikana olen uskaltautunut kotimaiseen versioon, Sea Lifeen. Ilokseni se  yllätti monipuolisella tarjonnallaan ja lähes Barcelonan vertaisilla puitteillaan.
Kundin näkökulmasta tarjolla on HAITA. Monia erinäköisiä ja -kokoisia haita. Se riittää.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti